Syksyllä 2013 aloin saada kummallisia oireita, joita en osannut ensin yhdistää toisiinsa. Aloin esimerkiksi hikoilla öisin valtavasti ja kärsiä kuumuuden tunteesta päivisin, vaikka olin siihen asti aina palellut. Aiemmin olin kulkenut sisälläkin kesät talvet villasukissa ja paksuissa vaatteissa, nyt puolestaan ilman sukkia t-paidassa ja lyhyissä housuissa - ja silti minulla oli jatkuvasti kuuma.

 

Toisena varhaisena oireena ilmaantui hengästyminen. Hengästyin vähäisestäkin liikkumisesta ja normaalin kovan rasituksen aikana tuntui, etten saanut kunnolla happea, vaikka vedin kuinka henkeä. Hengityksen tasaantuminen normaaliksi kesti myös huomattavasti pidempään kuin aiemmin. Toisinaan myös tuntui, että jaloista katosi kaikki voimat yhtäkkiä. Joinakin aamuina esimerkiksi kävellen kuljetun työmatkan viimeiset sadat metrit tuntuivat ylivoimaisilta. Tuntui, että todellakin raahauduin töihin viimeisillä voimillani.

 

Hiljalleen havahduin myös siihen, että olin jatkuvasti nälkäinen ja janoinen. Silti, vaikka söin enemmän kuin aiemmin, ei paino noussut, vaan putosi syksyn aikana parin-kolmen kilon verran. Tämä olikin ainoa positiivinen asia sairaudessa: olipahan hienoa saada edes kerran elämässään syödä mitä tahansa mieli teki ilman, että tarvitsi huolehtia painonnoususta :) Paino ei päässyt nousemaan, koska aineenvaihdunta toimi koko syksyn yliteholla ja vatsakin täten triplasti normaalin verrattuna.

 

Vähitellen oireista pahimmaksi muodostui unettomuus. Se alkoi vaivata salakavalasti, yksittäisinä öinä, jolloin uni ei tullut. Päässä pyöri yhtä aikaa kymmenen ajatusta, joista mistään en saanut kiinni. Pikkuhiljaa unettomia öitä alkoi kertyä enemmän kuin hyvin nukuttuja ja joulukuulle tultaessa nukuin enää noin 4-5 tuntia per yö. Välillä oli jokunen parempi yö, mutta yksittäisinä ne eivät enää auttaneet korvaamaan jo kertynyttä univelkaa. Myös päivisin oloni oli levoton: toisinaan oli vaikea tarttua mihinkään asiaan kunnolla, toisinaan taas sain aikaan valtavasti, kun hoidin kymmenen asiaa yhden sijaan.

 

Jos pitäisi valita, niin toisiksi ikävin oire oli käsien ja koko ylävartalon tärinä, mikä alkoi sekin lievästi, hienoisena käsien tärinänä silloin tällöin. Vähitellen tärinä lisääntyi ja laajeni alaselkään. Muistan eräätkin hautajaiset, joissa istuin kirkon penkissä koko toimituksen ajan samassa hankalassa asennossa, nojaten alaselkääni tietyssä kulmassa selkänojaan, jotta selän tärinä ei alkanut. Samoissa hautajaisissa kaadoin muistotilaisuudessa kahvia ja häpesin, kun kahvi läikkyi minne sattui tärisevistä käsistäni johtuen.

 

Sitä mukaa kun oireet pahenivat, paheni myös oma oloni ja tunne siitä, että jotain on vialla, mutten käsitä lainkaan, mikä. Välillä epäilin, että kuvittelen oireita tai että kaikki johtuu vain stresaantumisesta. Hikoilun johdosta mietin sitäkin, olenko joku luonnonoikku, jolla alkaa vaihdevuodet ennen neljääkymmentä ikävuotta. Suoraan sanoen tunsin välillä olevani tulossa hulluksi kaikkien ihmeellisten oireiden ja ajatusten keskellä. Onneksi tajusin vihdoin mennä lääkäriin - ja onneksi lääkäri oli kuullut ennenkin tästä sairaudesta, joka oli minulle täysin vieras.