Syyskuussa nukun. Nukun ja nautin. Olen iltaisin väsynyt, menen sänkyyn, laitan silmät kiinni ja nukahdan. Ja nukun heräilemättä aamuun saakka. Olo on autuaallinen. Voiko tämä olla edes totta? En uskalla ainakaan sanoa sitä ääneen. Pelkään, että tämä normaali olotila katoaa taas. 

Otan lääkkeitä minimiannostuksen mukaan ja odotan, tuleeko sivuvaikutuksia. Onnekseni en huomaa mitään muuta oiretta kuin lievän pahoinvoinnin aamuisin lääkkeiden ottamisen aikaan. Mutta se menee aina ohi. Ja aika pian. Kestän sen siis kyllä. Odotan myös, alkavatko liikatoiminnan oireet palata, kun annostus on puolet pienempi kuin aiemmin. Eivät ala. Olen yllättynyt ja onnellinen. Ja pidän koko ajan peukaloita pystyssä, että tämä kaikki ei vaan mene ohi.

Puolen kuun jälkeen on varattu verikokeet - kuusi viikkoa edellisten ottamisen jälkeen. Ne osoittavat, että liikatoiminta on tosiaan kurissa tällä hetkellä. Arvot ovat jopa niin alhaalla, että ne lähenevät alitoiminnan rajaa. Uudet verikokeet otetaankin jo kahden viikon kuluttua, jotta nähdään, mihin suuntaan tilanne on kehittynyt. No, jotta kaikki ei sujuisi vieläkään liian helposti, ovat arvot laskeneet entisestään ja ovat nyt reilusti alitoiminnan puolella. En ihmettele sitä, sillä olo on ollut unelias loistavien yöunien jälkeenkin. Lääkäri säätää alitoimintalääkettä isommalle ja jäämme odottamaan, josko liika väsymys kaikkoaisi ja arvot osuisivat muutamien viikkojen jälkeen jälleen haarukkaan. Kunhan ne sitten jäisivätkin siihen haarukkaan, eivätkä kohoaisi jälleen liian korkealle. Katsotaan, kuinka käy.