Tähän päivitykseen ei ole kauheasti raportoitavaa, sillä oloni on ollut hyvä koko alkuvuoden. Elämä tuntuu palanneen taas raiteilleen ja tavallinen arki maistuu mainiolta. Ainoana oireena on ollut helmikuun alkupuolella parin-kolmen viikon ajan jatkunut huomattava väsymys. Tuolloin kilpirauhasarvot olivatkin kivunneet lähelle alitoiminnan rajaa, mutta nostamalla Thyroxinin määrää vielä kerran, väistyi väsymys vähitellen. Muita oireita en ole koko tämän vuoden aikana havainnut.

Tällä hetkellä (huhtikuun puolivälissä) tilanne on se, että seuraavat verikokeet otetaan reilun kuukauden kuluttua. Verikokeilla selvitetään mm. vasta-ainearvoa, joka on toivon mukaan laskenut huomattavasti edellisestä mittauksesta. Mikäli näin on, on mahdollisuudet liikatoiminnan uusiutumattomuudelle paremmat kuin arvon ollessa edelleen koholla. Olivatpa arvot mitä tahansa, ajetaan lääkitys alas kesäkuun loppupuolella. Silloin on kulunut reilu puolitoista vuotta lääkityksen aloittamisesta. 

Nyt täytyy sanoa, että jännittää. Olen tietoisesti ollut ajattelematta, kuulunko siihen 55 prosenttiin, joka paranee lääkityksen ansiosta täysin vai siihen 45 prosenttiin, jolle sairaus palaa jossain vaiheessa - joko pian lääkityksen lopettamisen jälkeen tai vuoden tai kahden tai kymmenen päästä. Ajatus siitä, että oireet alkaisivat uudestaan ja edessä olisi kilpirauhasen tuhoaminen radiojodilla tai leikkauksella, on ahdistava. Siksi olenkin viime aikoina keskittynyt nauttimaan siitä, että oloni on nyt normaali. Juuri nyt ei tarvitse murehtia siitä, mitä tulevaisuus tuo. Juuri nyt kaikki on hyvin. Toivottavasti näin on myös sitten, kun lääkitys lopetetaan ja aikaa kuluu.