Lääkäri sanoi suoraan, että useimmiten Tyrazol-hoito saavuttaa täyden tehonsa 1-3 kuukauden kuluttua aloittamisesta. Minulla oireiden katoaminen kesti viisi viikkoa, jonka jälkeen alkoivat toisenlaiset ongelmat.

Aloitin lääkityksen joulukuun alkupuolella. Propralin vähentäessä hikoilua ja tärinää, sain nukuttua joitain öitä hieman paremmin. Kun suurin uupumus oli helpottanut, alkoi valvominen kuitenkin jälleen - entistä pahempana. Aluksi yritin mennä ajoissa nukkumaan, mutta heräsin poikkeuksetta noin tunnin unen jälkeen, eikä uni sen jälkeen tullut yleensä ennen aamuviittä. Havaitsinkin hieman paremmaksi taktiikan, jossa menin sänkyyn vasta, kun tunsin itseni oikeasti väsyneeksi. Yleensä tämä tapahtui yöllä kello kahden ja neljän välillä. Sen jälkeen sain nukuttua lähes yhtäjaksoisesti 3-5 tuntia, joskus satunnaisesti pidempäänkin. Tämä rytmi oli mahdollinen vain siksi, että olimme koko perhe joululomalla ja mieheni nousi aamulla ylös samaan aikaan lasten kanssa. Paluu töihin tapahtuikin karulla tavalla, sillä nukahdin edellisenä yönä puoli viideltä ja kello soi heräämisen merkiksi vain kaksi tuntia myöhemmin.

Tuosta joululomasta minulle on jäänyt mieleen pimeät, hiljaiset, pitkät ja tylsistyneet yöt. Kun muut menivät nukkumaan, minä mietin, miten saisin aikani kulumaan vielä tuntien ajan. Haaveilin lukemisesta, mutta se ei onnistunut, koska ajatus alkoi hyppiä asiasta toiseen jo ensimmäisten rivien jälkeen. Kotitöitä tein niin paljon kuin pystyin, mutta yleensä päädyin lopulta surffailemaan netissä, tekemään palapeliä tai tuijottamaan televisiosta kaikkea mahdollista. Kun lähetykset loppuivat televisiokanavilta, niin siirryin katsomaan tietokoneelta Ruudun tai Areenan ohjelmia. Tutuiksi tulivat mm. Ruotsin miljonääriäidit sekä muut yhtä laadukkaat realitysarjat.

Ensimmäisinä oireista katosi siis täriseminen. Lopetinkin Propralin käytön muutaman viikon jälkeen. Hikoilu väheni, mutta kuumuudesta kärsin vielä useamman viikon ajan. Aineenvaihdunta normalisoitui vähitellen kolmen-neljän viikon aikana ja sain huomata, että mikäli jatkaisin syömistä syksyllä totuttuun tapaan, paino nousisi väistämättä. Unettomuus sen sijaan ei helpottanut. Kroppani oli kaikesta valvomisesta väsynyt, mutta uni ei silti tullut. Yritin nukkua yöllä, yritin nukkua päivällä, yritin nukkua koska tahansa, niin tulos oli sama: nukuin tunnin ja olin taas virkeä. Kehon väsymys alkoi kuitenkin näkyä toiminnassani siten, että unohtelin asioita ja jouduin käyttämään valtavasti aikaa ja energiaa sellaisten asioiden ajattelemiseen ja hoitamiseen, jotka normaalisti hoituivat noin vain. Minusta tuli myös kömpelö ja huolimaton. Näin jälkikäteen toisaalta jo naurattaa se, että törmäilin seiniin, kaadoin useampia maitolaseja, kompastelin jne. Pahin ja kallein mokani ei tosin vielä naurata, sillä ajoin huolimattomuuttani auton autotalliin ennen kuin automaattisesti aukeava ovi oli auennut ylös asti. Kolmensadan euron lasku käyttökelvottomaksi ruhjoutuneesta antennista oli karvas muistutus siitä, että pitäisi pystyä kunnolla keskittymään tekemiseensä.

Aiemmin lääkäri oli sanonut, että unilääkkeistä ei olisi minulle hyötyä, koska kehoni ei ottaisi niitä vastaan. Kaikki oireethan johtuivat pääosin siitä, että sairaus oli kiihdyttänyt aineenvaihduntani äärimmilleen. Näin ollen kroppani oli hereillä myös silloin, kun olisi pitänyt nukkua. Tammikuun alkupuolella lääkärikin kuitenkin totesi, että koska unettomuuteni ei voisi enää paljon pahemmaksi mennä, niin voisin kokeilla esimerkiksi melatoniinia nukahtamisen helpottamiseksi. Suureksi ilokseni siitä olikin apua: jo parin yön jälkeen huomasin, että pystyin menemään normaaliin aikaan nukkumaan ja nukahtamaan melko nopeasti ensimmäisen tunnin unijaksolta herättyäni. Melatoniinia käytin kaikkiaan reilun parin viikon ajan, jonka jälkeen pääsin siitä kokonaan eroon. Tuntui ruhtinaalliselta nukkua säännöllisesti aluksi viisi tuntia, sitten kuusi jne. Univelat oli kuitenkin niin valtavat, että niitä ei hetkessä saanut paikattua.