Kuten edelliset kuvat kertovat, on unettomuus ja väsymys tulleet jälleen tutuiksi. Vaikka kuumuuden tunne, ärtyneisyys, hengästyneisyys ja vatsan toiminta tasoittuivat vihdoin, ei unen laatu tai määrä parantunut. Turhaan olin siis kuvitellut, että tällä kertaa pääsisin sen suhteen vähemmällä. Miten turhauttavalta tuntui jälleen odottaa unta illasta ja tunnista toiseen, pyörien sängyssä rättiväsyneenä, mutta silti unen tavoittamattomissa. Miten masentavaa oli herätä aamuisin kuolemanväsyneenä, päätä jo valmiiksi särkien ja tietäen, että päivä pitää silti hoitaa kaikista velvollisuuksista selviytyen. Turhaa ei ollut kuitenkaan ajatus siitä, että jossain vaiheessa tehokas lääkekuuri veisi vajaatoiminnan puolelle. Tämän kuun mittauksissa arvot siis olivat jo toiseen suuntaan pielessä. Univelkojen ja anemian aiheuttaman uupumuksen lisäksi sain bonuksena seurakseni vajaatoiminnasta johtuvan väsymyksen sekä alakuloisuuden. Kuun puolen välin paikkeilla tilanne oli ajautunut siihen pisteeseen, että aamuisin kellon soidessa jaksoin enää lähinnä itkeä sitä, kuinka väsynyt olin ja kuinka toivottomalta tuntui aloittaa päivän askareet. Työpäivät kuluivat kuin sumussa, laskien tunteja ja minuutteja oppilaiden kotiin lähtemiseen. Kun sitten eräänä aamuna töihin mennessäni meinasin ajaa kolarin siitä syystä, ettei kehoni enää reagoinut aivojeni tuomaan viestiin, niin päätin, että tilanteelle on tehtävä jotain. Laahustin siis lääkärin vastaanotolle, missä minulle kirjoitettiin viikko sairaslomaa ja resepti unilääkkeeseen.

Sairasloman alkaessa ajattelin, että nyt unitilanne varmasti paranee vauhdilla. Valitettavasti sain kuitenkin edelleen odotella unta useamman päivän ajan - niin pitkään, että unilääkeannos oli tuplattu ja rinnalle otettu toinen, unen laatuun vaikuttava valmiste. Sen jälkeen sain vihdoin nukutuksi pidempiä jaksoja yhteen putkeen useamman yön peräkkäin. Ja mikä parasta, nukahdin parissakymmenessä minuutissa. Viikon sairasloman jälkeen palasin töihin hieman virkeämpänä, mutta tietäen, ettei unitilanne ollut pysyvästi parantunut, eikä viikkokausien aikana kertyneitä univelkoja nukuttaisi hetkessä pois. Nyt, kun toukokuu alkaa olla lopuillaan, olen edelleen hyvin väsynyt, eikä nukkuminen ole vieläkään ongelmatonta. Olen kuitenkin jättänyt unilääkkeet vähitellen pois ja elän toivossa, että uni alkaisi tulla pysyvästi paremmin jo reilun viikon kuluttua, jolloin työt loppuvat ja kiireetön kesäloma alkaa.

Vaikka viime ajat ja etenkin tämä kuukausi on olleet enemmän kuin raskaat, niin kaikesta tästä väsymyksestä ja unettomuudesta on kuitenkin ollut tavallaan myös jotain hyötyä.Pahimpina aikoina nimittäin ajattelin, että saisivat leikata vaikka molemmat jalkani pois, jos vain saisin nukkua. Päätökseni kilpirauhasen täydellisestä poistamisesta on siis vahvistunut tänä aikana paljon. Enää en epäröi, kumpi on parempi hoitovaihtoehto, radiojodi vai leikkaus. Edelleen silti pelkään leikkausta. Pelkoihin sain onneksi helpotusta käydessäni korva-, nenä- ja kurkkutautien poliklinikalla tapaamassa leikkauksesta vastaavaa lääkäriä.

Lääkäri oli erittäin miellyttävä ja vaikutti todella ammattitaitoiselta. Hän kertoi ensinnäkin sen, ettei ultralla otetuissa kuvissa näkynyt mitään häiritsevää. Ei kyhmyjä tai kasvaimia tai valtavaa suurentumaan rauhasessa. Lievää suurentumaa kyllä oli sekä kilpirauhasen liikatoiminnan tyypillisesti aiheuttamaa "kumimaisuutta", mutta ne eivät estäisi leikkausta mitenkään. Hän kertoi myös, mitä kaikkea leikkauksessa tehdään ja miten riskit pystytään minimoimaan. Minua helpotti esim. tieto siitä, että äänihuulia ohjaaviin jänteisiin voidaan laittaa tunnistimet, jotka hälyttävät, jos leikkauksen aikana mennään niiden lähelle. Samoin huojensi tieto, että vain harvoin vaurioita tulee kumpaankin jänteeseen ja että mahdollisia vaurioita pystytään myös korjaamaan ja kuntouttamaan. Pysyvää äänenmenetystä on siis ilmeisesti turha pelätä. Aiemmin suurimpana leikkausriskinä pidetty kaulavaltimoihin liittyvä verenvuoto on lääkärin mukaan myös saatu minimoitua siten, että valtimot pystytään suojaamaan hyvin. Se oli minulle uusi tieto, että paikoilleen jäävät lisäkilpirauhaset voivat "ottaa nokkiinsa" leikkauksesta, jolloin kalsiumarvot voivat väliaikaisesti romahtaa. Onneksi sekin on kuitenkin korjattavissa oleva asia. Lääkäri vaikutti aidosti kiinnostuneelta tilanteestani ja sai minut vakuuttuneeksi siitä, että olen hyvissä käsissä. Enää piti siis käydä keskustelut siitä, milloin rauhanen leikataan ja miten leikkauksesta koituvaa vajaatoimintaa hoidetaan.

Mikäli emme olisi perheeni kanssa lähdössä kuukauden lomamatkalle ulkomaille kesäkuun alkupuolella, niin leikkaus olisi tehty jo ennen juhannusta. Koska matkan valmistelut on kuitenkin aloitettu jo kauan sitten ja suurin osa maksuista ym. jo maksettu, niin leikkaus sovittiin suoritettavaksi pian matkamme jälkeen. Tällä hetkellä siis odottelen kutsua leikkaukseen ja valmistaudun henkisesti siihen, että leikkauksen jälkeen syön loppuelämäni ajan kilpirauhashormonia purkista. Ennen lomamatkaa käyn myös jälleen verikokeissa ja juttelen endokrinologin kanssa arvoista ja tarvittaessa lääkeannoksen muutoksista. Samoin olen selvillä siitä, etteivät kilpirauhasarvot leikkauksen jälkeenkään palaudu välttämättä normaaleiksi kovinkaan pian, sillä oikean hormonimäärän löytäminen saattaa kestää tovin jos toisenkin. Olen kuitenkin positiivisella mielellä asian suhteen, sillä leikkaavan lääkärin mielestä vajaatoiminnan aisoihin saaminen on "lastenleikkiä" verrattuna pahasti kenkkuilevaan liikatoimintaan. Saa sitten nähdä, mikä totuus tulee aikanaan omalla kohdallani olemaan. Parasta toivoen, pahinta peläten.