Kesäkuu etenee, olen edelleen väsynyt ja saan riesakseni kolme viikkoa kestävän kurkkukivun. Kun kipu vain pahenee, menen lääkäriin ja saan kuulla kilpirauhasen tulehtuneen. Niin, niinkin se voi näköjään tehdä. Saan vaivaan kortisonia ja hiljalleen kipu kaikkoaa. Väsymys ei kuitenkaan kaikkoa. Nukun päivittäin päiväunet - toisina päivinä kahdetkin - ja alkukuusta myös kunnon yöunet. Loppukuusta uni ei enää tule, ei yöllä eikä päivällä, huolimatta siitä, että olen edelleen jatkuvasti väsynyt. Mietin, että tämä ei ole todellista. Olen yhtä väsynyt kuin alitoiminnan aikana pahimmillaan, mutta en saa unta, kuten ylitoiminnan ollessa pahimmillaan. Kuin vitsinä alan kärsiä myös jatkuvasta pahoinvoinnista (vrt edellisen kirjoituksen loppu - enkä ole todellakaan raskaana), viikkoja kestävästä päänsärystä sekä ikävästä ihottumasta. "Aivosumu" kuvaa hyvin pääni sisällä vallitsevaa tilaa. Teen päivittäin virheitä, joita minulle ei muuten sattuisi. En pysty ajattelemaan asioita loppuun ja turhaudun, kun mokailen. Kuun lopulla totean, että olen ollut neljä viikkoa kesälomalla, mutta oloni on aivan kamala. Minun pitäisi olla levännyt ja täydessä terässä, mutta olen kaikkea muuta. Ajattelen ensimmäistä kertaa, että tämä ei voi jatkua näin. Ei kenenkään elämä voi olla kuukaudesta toiseen tällaista selviytymistä.

Päätän siis, että jotain pitää tapahtua. Aloitan soittamalla keskussairaalaan, mistä määrätään verikokeet otettaviksi heti. Oma lääkärini on lomalla, mutta toinen sairaalan sisätautilääkäri soittaa kokeiden tuloksista niiden saavuttua. Arvojen perusteella alitoiminta on selätetty juuri ja juuri, mutta arvot eivät silti selitä kamalaa oloani. Lääkäri kyselee olotilastani, kertoo lukeneensa paperini ja toteaa lopulta, ettei sairauden hoito ole onnistunut kuluneiden seitsemän kuukauden aikana yhtään niinkuin olisi pitänyt. -Sanos muuta, ajattelen. Lisäksi lääkäri sanoo pahoitellen, ettei usko tilanteen muuttuvan seuraavien 11 kuukauden aikana, mitä lääkitystä olisi jäljellä. Hän myös toteaa, että viikkoja kestäneet kurkkukipu, pahoinvointi, päänsärky, ihottuma sekä uniongelmat kuulostavat liikatoimintalääkkeen sivuvaikutuksilta. Kuuntelen lääkäriä hämmennyksen vallassa. Hän jatkaa kertomalla, ettei tässä tilanteessa ole hänen mielestään järkevää pitkittää kidutusta säätämällä lääkitystä, joka ei toimi ja josta tulee ikäviä sivuoireita. Koska liikatoimintaan ei hänen tietoonsa ole muita lääkkeitä olemassa, ehdottaa hän ratkaisuksi ongelmaan radiojodihoitoa, joka annettaisiin vielä kesälomani aikana. Tuo hoito tarkoittaisi sitä, että kävisin sädesairaalassa nielaisemassa kapselin, jonka radioaktiivinen säteily kertyisi kilpirauhaseen tuhoten muutamien seuraavien viikkojen aikana kilpirauhaskudosta niin paljon, että se ei enää tuottaisi liikaa hormonia. 

Radiojodihoitoon valmistautuminen pitäisi aloittaa lopettamalla alitoimintalääke saman tien ja vähentämällä ylitoimintalääke puoleen. En kuitenkaan pysty toteuttamaan tätä ohjetta siltä seisomalta, sillä haluan kuulla vielä jonkun muun lääkärin mielipiteen asiaan. Mieluiten kuulisin oman lääkärini ehdotuksen tilanteen hoitamiseksi, mutta sitä ei ole nyt saatavilla. Haluan siis kuulla joltain muulta, ettei radiojodihoitoon ole tarvetta, vaan että lääkitystä voidaan vielä säätää ja että toivoa taudin paranemisesta on vielä olemassa. Saan ajan yksityislääkäriltä parin päivän päästä, mutta harmikseni en saa niitä vastauksia, joita toivon. Sen sijaan tämäkin erikoislääkäri päätyy samaan lopputulokseen kuin edellinen. Myös hän näkee tilanteen niin, ettei oloni luultavasti parane lainkaan seuraavien kuukausien aikana, eikä tauti mitä ilmeisimmin edes katoa, vaikka kärsisin ja söisin lääkkeitä ensi kesään asti.

Olen siis valinnan edessä. Kumpikin lääkäri on vakuuttanut minulle, että radiojodihoito on yleisesti käytössä ja että yleensä se ei aiheuta pahoja sivuvaikutuksia. Ensisijainen ja hyvin yleinen sivuvaikutus on toki se, että kilpirauhasta tuhotaan hoidolla liikaa, josta seuraa elinikäinen vajaatoiminta. Vajaatoiminta on kuitenkin helpompi hoitaa kuin liikatoiminta, eikä siihen tarvitse syödä varsinaisesti lääkettä, vaan kilpirauhashormonia, joka otetaan purkista sen sijaan, että rauhanen tuottaisi sitä itse. Samaa valmistettahan olen syönyt jo nytkin. En siis ole huolissani vajaatoiminnasta, vaan siitä, että radioaktiivisen säteilyn saaminen ei ylipäänsä ole terveellistä ja että erittäin pienellä prosentilla hoitoa saaneista Basedowin tautia sairastavista silmäoireet pahenevat hoidon seurauksena. Äärimmilleen vietynä näen siis kauhukuvan itsestäni säteilyn vuoksi syöpään sairastuneena, mulkosilmäisenä hirviönä. Hoidon vuoksi joutuisin myös olemaan eristyksissä lapsistani muutaman päivän ajan kokonaan ja välttämään heidän lähellä oloaan pidemmän aikaa. En siis millään haluaisi mennä hoitoon, mutta vaihtoehtojakaan ei oikein tunnu olevan. Vähennän siis lääkitystä ohjeen mukaan, saan ajan hoitoon ja jään odottamaan, mitä tapahtuu.